• Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Sivukartta
  • Palaute
  • På Svenska
  • Tryg
  • Henkilöasiakkaat
  • Yritysasiakkaat
  • Yhteystiedot
  • Rekry
Tryg Suomessa
Tryg maailmalla
Rekisteriseloste
Henkilötietojen käsittely

Trygin tarina

Trygin juuret ovat 1720-luvun Tanskassa, jossa Kööpenhaminan tuhonnut tulipalo sai paikalliset kauppiaat pohtimaan riskien jakamista. Tuloksena syntyi vakuutusyhtiö Kjøbenhavns Brand, joka 1900-luvun alussa otti nimekseen Tryg. TrygVesta-nimi otettiin käyttöön 1990-luvulla, kun Tryg ja norjalainen Vesta liittyivät yhteen.

Nykyään Tryg on pankkivakuuttamisen edelläkävijä Pohjoismaissa. Yhtiö on Pohjoismaiden toiseksi suurin vahinkovakuuttaja, jolla on lähes 300 vuoden historia takanaan. Tryg listautui pörssiin vuonna 2005 ja se vakuuttaa nykyään yli kaksi miljoonaa yksityistä henkilöä ja yli 100 000 yritystä. Yhtiö työllistää lähes 4000 henkilöä.

Tryg Suomessa

Tryg on tuonut mielenrauhaa suomalaisille jo vuodesta 2001.

Tryg maailmalla

Tryg on Pohjoismaiden toiseksi suurin vahinkovakuuttaja.

Haluamme tulla paremmiksi

Olet meille tärkeä ja arvostamme mielipiteitäsi toimintamme kehittämisessä.
  • Etusivu >
  • Tryg