• Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Sivukartta
  • Palaute
  • På Svenska
  • Tryg
  • Henkilöasiakkaat
  • Yritysasiakkaat
  • Yhteystiedot
  • Rekry
Takaisin

TrygVestasta tulee Tryg

Vakuutusyhtiö TrygVesta lyhentää nimensä muotoon Tryg. Tanskassa päämajaansa pitävä Pohjoismaiden toiseksi suurin vakuutusyhtiö ottaa Tryg-nimen käyttöön elokuussa Norjassa, Tanskassa ja Suomessa, Ruotsissa TrygVesta käyttää nimeä Moderna. Muutos ei tule vaikuttamaan yhtiön toimintaan missään maassa.

– Nimenmuutos liittyy konsernin voimistuvaan näkemykseen Pohjoismaiden yhtenäisyydestä ja tiiviiseen yhteistyöhön eri maiden välillä, konsernin johtaja Stine Bosse sanoo.
–Työskentelemme yhteispohjoismaisesti, meillä on kehitysprojekteja, mitkä toteutetaan kaikissa Pohjoismaissa ja toimitiloja, mitkä tunnistaa samasta ulkoasusta niin Kööpenhaminassa, Oslossa, Bergenissä kuin Helsingissäkin. On luonnollista, että kokoonnumme myös yhteisen nimen ja logon piiriin, hän jatkaa.

Ei muutoksia yhtiön
asiakkaille tai henkilöstölle
Nimen ja logon muutosehdotus käsitellään virallisesti yhtiökokouksessa 15.4.2010. Bosse korostaa, että nimenvaihdos ei aiheuta muutoksia yhtiön asiakkaille tai työntekijöille. –Tarjoamme täsmälleen samoja tuotteita ja palveluja samalla miehistöllä ja samoista kanavista kuin tälläkin hetkellä. Ainoastaan nimeä yksinkertaistetaan, hän täsmentää.

Suomen maajohtaja Ville-Veikko Laukkanen uskoo, että yksinkertainen ja mieleenpainuva nimi auttaa yritystä vahvistamaan asemaansa asiakaskunnan keskuudessa kaikissa neljässä maassa. – Yhtenäisen nimen alla jatkamme entistä vahvempana pyrkimystämme Pohjoismaiden johtavan vakuutuspalvelujen tarjoajan paikalle ja pystymme tarjoamaan kumppaneillemme entistä parempaa palvelua, Laukkanen toteaa.

Nimenmuutoksen on tarkoitus astua virallisesti voimaan 18.8.2010.

Lisätiedot:
Ville-Veikko Laukkanen, Suomen maajohtaja, puh. 050 543 5921
Siina Saksi, markkinointijohtaja, puh. 050 550 3912

  • Etusivu >
  • Ajankohtaista >
  • TrygVestasta tulee Tryg