Siina Saksi on työskennellyt TrygVestassa helmikuusta 2007 alkaen ja siirtyy uuteen tehtävään markkinointi- ja asiakaspalvelujohtajan paikalta. Saksi on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hänellä on takanaan vankka pankki- ja vakuuttamistausta: kymmenen vuotta Ifissä yritysasiakkaiden markkinoinnista vastaavana ja lähes toiset kymmenen vuotta Nordea Pankissa.
Kjerstin Fyllingen, konsernin Partner -kanavasta vastaava johtaja toteaa olevansa erityisen tyytyväinen, että Ville-Veikko Laukkasen seuraaja on löytynyt talon sisältä.
– Se osaltaan kertoo, että TrygVestassa on mahdollisuuksia kehittyä vahvaksi johtajaksi, sanoo Fyllingen.
Siina Saksin tavoitteena on kannattavan kasvun lisäksi entistä parempi asiakastyytyväisyys. –Kaiken lähtökohtana on sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilöstö, Saksi korostaa.
Fyllingen toteaa Laukkasen tehneen erinomaista työtä viimeiset kymmenen vuotta TrygVestan Suomen maajohtajana. –Hänen aikanaan olemme saavuttaneet 5 prosentin markkinaosuuden yksityisasiakassektorilla sekä ohjanneet kasvua yhä kannattavampaan suuntaan, myös yritysliiketoiminnassa on tehty vahva läpimurto. ”Tiedän, että Ville tulee aina olemaan TrygVestan ystävä ja tulemme kaipaamaan häntä niin ammatillisella kuin henkilökohtaisella tasolla.”, toteaa Kjerstin Fyllingen.
Saksi aloittaa uudessa tehtävässään 1.7. Hän raportoi tehtävässään konsernin Partner- kanavasta vastaavalle johtajalle, Kjerstin Fyllingenille.
Lisätiedot:
Siina Saksi, Suomen maajohtaja (alkaen 1.7), puh. 050 550 3912
Linda Strömsten, viestintäjohtaja, puh. 040 520 6080
Tietoja TrygVesta -yhtiöstä
TrygVesta on Pohjoismaiden toiseksi suurin vahinkovakuutusyhtiö. Yhtiö toimii Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Sen markkinaosuus on Tanskassa 22 prosenttia ja Norjassa 18 prosenttia. Toiminta käynnistyi Suomessa 2001 ja on laajentunut vauhdilla. Konsernilla on n. 4 000 työntekijää, joista reilut 200 työskentelee Suomessa. Pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa. Yhtiö noteerataan Kööpenhaminan Pörssissä (Københavns Fondsbørs). www.trygvesta.fi & www.trygvesta.com